Summa sidvisningar

fredag 30 december 2016

Kausi-influenssa aiheuttanut vanhuskuolemia Pirkanmaalla

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/influenssa-iski-etuajassa-pirkanmaalla-jo-useita-kuolemantapauksia-viisi-joutunut-tehohoitoon-24174173
Tehohoitoon joutuneitakin.
30.12. 2016


Täytyy muistaa että maito on keuhkoille hyvää lääkettä. Myös kahvi, lämpimät juomat. Sipulimaitokin on perinteinen  apu. 

Nenän tukkoisuuteen  nuhalääkettä kuten Otrivin. 
Paperinenäliinoja monta pakkaa.

Ei kuumeisena ulos eikä treenauksiin. 
Kaulaliina ja niskan ja korvat peittävä päähine.
Lämpimät ja kuivat kengät. Hansikkaat. Kehon lämmön liian laskemisen välttäminen.




lördag 10 december 2016

WHO uusin tieto Syyriasta

http://www.emro.who.int/media/news/who-responds-to-increasing-health-needs-in-aleppo-syria.html
WHO vastaa  Aleppo  kasvaviin terveydellisten tarpeiden haasteisiin

WHO responds to increasing health needs in Aleppo, Syria

 4. Joulukuuta 2016- nyt kun Aleppon konfilkti vain  voimistuu WHO ja partnerit  toimittavat  hengenpelastavia palveluja ja  terveydenhoidollisia tarpeita  tuhansille, jotka alueelta pakenevat.
  • 4 December 2016 – As the conflict in Aleppo intensifies, WHO and partners are providing lifesaving services and health supplies for thousands of people fleeing to safer areas.
 Yli 250 000 ihmistä  piiritetyssä Itä-Aleppossa  ovat kohtaamaisillaan   elintarvike- lääkeaine- vesi ja polttoainevarastojen  hupenemisen. Kaikki itä-Aleppon kymmenen sairaalaa  ovat joko suljettuja tai  yksinkertaisesti  tuskin toimintakykyisiä, minkä takia  tuhannet ihmiset jäävät ilman  hengenpelastavaa traumahoitoa, pääasiallista kirurgista tai muitten vakavien terveydellisten  tilojen hoitoa
  • More than 250 000 people in besieged eastern Aleppo city are facing dwindling supplies of food, medicine, water and fuel. All ten of eastern Aleppo’s hospitals are closed or barely functional, depriving thousands of people of access to life-saving trauma care, major surgeries, and treatment for other serious health conditions. 
Humanitaarisen tilanteen  luhistuessa arviolta 31 500 on jäänyt  kotimaassaan  kodeistaan  karkoittuneiksi. Kaupungin läntisessa osassa  kohtaa siviileitä  lisääntyvät väkivaltaisuudet ja sairaalat ovat  aivan  ylitäysiä  haavoittuneista potilaista.
  • As the humanitarian situation deteriorates, an estimated 31 500 people have been internally displaced. In the western part of the city, where civilians are facing escalating violence, hospitals are overwhelmed with wounded patients.  
 WHO ja terveydenhoitoalan  partnerit omaavat  riittävästi tarvikkeita    Länsi-Aleppossa  aivan 80 000:kin henkilön akuuttiin tarpeeseen   perusterveydenhuoltokeskustensa, liikkuvien tiimiensä ja hengenpelastusinterventioittensa  avulla  niissä sairaaloissa, joita tukevat.
  • WHO and health partners have sufficient supplies in western Aleppo to immediately support up to 80 000 people through fixed primary health care centres, mobile teams and lifesaving interventions in supported hospitals.  
 Etelä-Turkissa sijaitsevasta  tukikohdastaan WHO ja partnerit  ovat monitoroimassa  Itä-Aleppon  väestön evakuoitumsita  opposition kontrolloimille alueille  Läntisen Aleppon    tai Idlibin maaseutualueille  Terveydenhoidollisiin   pisteisiin on  kerätty  lääketarvikkeita ,  käyttää10 liikkuvaa klinikkaa  on asnnettu lähelle mahdollisia liikennereittejä ja ambulansseja  on valmiustilassa avustamassa ja kulejtamassa  niitä, jotka tarvitsevat sairalahoitoa.  WHO käyttää myös  it-tekniikkaa ( video, puhelin) vastaten  ensiapua tarvitsevien  ongelmiin antamall koulutusta  ensiapuun  ja hengenpelastukseen    Itä-Aleppon valloitetuilla alueilla.
  • From its hub in southern Turkey, WHO and partners are monitoring the displacement of people from eastern Aleppo to opposition-controlled areas in western rural Aleppo or Idleb. Health facilities are stocked with medical supplies, 10 mobile clinics are positioned near possible routes of movement, and ambulances are on standby to assist and transfer people who may require hospitalization. WHO is also using video and telephone to train first responders in besieged areas in eastern Aleppo on first aid and life support.  
 WHO ja partnerit ovat myös valmistaneet  evakuoimissuunnitelman  Itä-Aleppon kriittisesti sairaiden ja  haavoittuneiden  varalta  ja  ne sallivat myös terveydenhuoltohenkilökuntaa ja  lääkinnllisiä tarvikkeita paikelle, heti kun paikalle  pääsy  mahdollistuu.
  • WHO and partners have also prepared detailed plans to evacuate the critically ill and injured out of eastern Aleppo and allow health staff and medical supplies in, once access is possible. 
 WHO pysyy Syyrian kansan rinnalla jatkaen työtään  varmistaakseen että koko väestölle kauta maan tulee  mahdollisuus  sada osakseen  välttämätöntä, hengenpelastavaa terveydenhoitoa.
  • WHO stands alongside the Syrian people, continuing its work to ensure that all people across the country have access to essential, life-saving health care.  

Related link

Attack targets health facility in Hama, Syria, 17 October 2016 

WHO raportti viikolta 46 2016 Syyria

http://www.emro.who.int/images/stories/EWARS_Week_-46-Bulletin_.pdf?ua=1
Alueellisia tautiraportteja on tullut kuitenkin WHO:lle asti  alueilta
IDLEB
HASSAKA
RAQQA ( raportteja huonommin) 
SWEIDA
QUNAITRA
LATTAKIA
ALEPPO
HAMA
HOMS
DARAA
DAMASCUS
DIER EZOR
Rural DAMASCUS
TARTOUS
Syyrian  infektiotaudeista viikko 46 raportissa mainittua:
3   poliotapausta  (acute flaccid paralysis)
13 792 influenssan kaltaista sairautta
100 akuuttia vaikeaa  respiratorista  infektiota (SARI) ( H1N1 negatiivisia)
46 veriripulia
Tuhkarokkoepäilyjä 21
Meningiittiepäilyjä 15
Alle 5 vuotiaitten lasten kuolleisuudessa on 29 % akuutteja  ripulitauteja ja influenssan kaltaista  sairautta 59%.
Yli 5 vuotiaiten taudeissa  akuuttia ripulia 23% ja  influenssan kaltaista tautia 59% .
Muita raportissa mainittuja tauteja:
Leishmaniasis 475 tapausta
Tyfoidia 220 tapausta
Brucelloosia 74 tapausta
Pertussis 13 tapausta
TB 10. 


Syyrian sisällissota analogiaa

Näyttää sitlä että Syyriassakin on sellainen genosidinen punaiset ja valkoiset-sota, jossa tapetaan niin kauan kun toista osapuolta on ja jokin  kynsi vielä on kuumana. Suomessa  sota päättyi vasta kun  oli keskinäinen poliittinen kommunikaatio mahdollista ja muodostui puolueet, jotka sitten  kuin sammakot kirnussa polkivat vuoron perään itsensä johdon kukkulalle, aalloittain, toisiaan annihiloimatta.
Mutta syyrialaiset ovat vielä annihilaatiohengessä antamatta vastapuolelle  elossaolemisen oikeuttakaan.
Pohdin vain onko siellä  ns. hallituspuolue kykenevä hallitsemaan koko maata ja koko kansaa, jos se  tarkoituksella annihiloi puolet kansaa ja karkoittaa  maailman tuuliin  sen kansan puolikkaan.
Eikä maa silloin pidä leikata  kahdelle kansalle, koska kerran yhtä kansaa ei yleensä muodosteta siten, että puolet siitä tapetaan. Sellainen tappohallitus hajoaa kuitenkin pirstaleiksi  vaikka jäisi yksin ainoaksi  maan päälle, sillä se on armoton ja paha, eikä kykene kommunikoimaan  myöhemminkään kuten ei aluksikaan.
Kun maailman  oikeusvaltiot aikansa katselevat sitä hävityksen kauhistusta, kuten hitlerin aikana, tullee vieläkin kai jonkinlainen   saksan jako ja berliinin ristiin rastiin  paloittaminen, että tappamisen rattaat saadaan murskattua ja ihmiskunta saa noista tappajista rauhan ja tulee sotatuomioistuimet kuten ennenkin.
Asiaa vain hankaloitaa se, että kristikunnan ote islamin  kuplan sisällä sijaitsevasta sodasta on  olematon. ja vain siinä mitassa kun sota raatelee  ulkopuolista maailmaa, voidaan osallistua asiaan.  Mutta tällä kertaa  jo pakolaisten sentrifugoituminen kaikkialle  kristillisiin valtakuntiin (lammastarhoihin)  kyllä asettaa tarpeen puuttua  kuplan sisäisiin tapahtumiin, saati siten kuplasta ulospäin suuntautuvat terroriteot (susien invasoituminen opakolaisten mukana).
Täydellinen  käsittämättömyys on se, että  kuplan sisäiset  suuret mahtavat islamvaltiot sallivat tunnottoman murhaamisen ja ihmisten juoksuttamisen pakoon raunioituvista yhteiskunnista  jatkuvan Syyriassa.  Ja ainoa vaste näyttää olevan että kukin kantiltaan lisää tappamista.  milloin mikin  jossain suhteessa "erilainen" on kohteena.
Joskus pitää tappamisenkin taudin loppua , loppuihan isorokkokin aikanaan, ja  jokainen  viruspandemia loppuu, ehkä tappaminenkin loppuu joskus ja ihmiset(?) kyllästyvät tappamaan toisiaan.  Ehkä kehittyy vasta-aineita  genosidiominaisuuksille ja inhoa kuoleman ja yhteiskuntakatastrofin  raunioitten hajulle. Pavlovilainen rauhan mahdollisuus- kun tappminen kyllästyttää tappajat. Muta otaen huomioon natsit. niisä ei tapahtunut tappamiseen kyllästymistä, vaan veren makuun päässet tappoivat yhä enemmän kuin, kesyski opetettu leijona tulee tappajaksi kun pääse veren makuun.  Se vaara on Syyriassa vieläkin.  Sieltä puuttuu oma mannerheim.






.

Suomen tautisuus ja vankileirikatastrofi 1918-19

http://vnk.fi/documents/10616/622950/J1907_Vuosien%201917-19%20kulkutaudit,%20espanjantauti%20ja%20vankileirikatastrofi.pdf/74983ee9-e12d-4449-a69e-daca30c4171d

1927 statistiikkaa Suomen isorokosta Sampsa Luonnonmaan lehdestä

Sampsa Luonnonmaan lehdestä Parantaja ( 1927) sivulta  43.

 SITAATTI parantaja-lehdestä:

"Tarkastakaamme nyt lyhyesti, vaikka tohtori Hannes Ryömän julkaisemaa tilastoa Työväen kalenterissa 1918 sivuilla 202 ja 203.  Se on tehty rokotusta kiittävässä ja puolustavassa tarkoituksessa. ja kun sen on tehnyt suomalainen läkäri, niin on se kaiketi oppineitten mielestä kaiken epäilyn yläpuolella.
Suomessa on hänen antamiensa tietojen mukaan vuosittain kuollut isoonrokkoon jokaista 100 000 asukasta kohden eri vuosina seuraavasti:
Vuosina 1803- 1805 kuoli 391 henkeä / 100 100.
Vv.1806- 1910 kuoli 200      ".
Vv. 1811- 1815  kuoli  206,6  ".
Vv. 1816- 1820 kuoli    62,2   ".
Vv. 1821- 1825 kuoli 167,2 ".
Vv. 1826- 1830 kuoli 27,7 ".
Vv. 1831- 1835 kuoli 163,4 ".
Vv. 1836- 1840 kuoli  60,3 ".
Vv. 1841- 1845 kuoli  16,7 ".
Vv. 1846- 1850 kuoli 68,3 ".
Vv. 1851- 1855 kuoli 57,6 ".
Vv. 1856-1860 kuoli 72,5 "
Vv. 1861- 1865 kuoli 50 "  ( juuri ennen nälkävuosia;  isäni vanhempien syntymäajat)
Vv. 1866- 1870  kuoli 139,5 ".
Vv. 1871- 1875 kuoli 203,3 ".
Vv. 1876- 1880  kuoli 41,8".
Vv. 1881- 1885 kuoli  129,2" (äitini vanhempien syntymäajat)
Vv. 1886- 1890 kuoli 6,4 ".
Vv. 1891- 1895 kuoli 17,1 ".
Vv. 1896-  1900 kuoli 2,4 "   ( isäni ja hänen isonveljensä  syntymäaikaa)
Vv, 1901- 1905 kuoli  1,9 ".
Vv. 1906-  1910  kuoli  1,2% ( isäni pikkuveljien syntymäaikaa) .
Erikseen mainitsee hän, että isoonrokkoon kuoli
1873 vuonna 8427 henkeä.
1874 vuonna 9376 henkeä,
1875 vuonna  1625 henkeä
1880 vuonna 2170 henkeä,
1881 vuonna 8057 henkeä,
1882 vuonna 4137 henkeä
ja 1883 vuonna 748 henkeä
sekä 1892 vuonna 790 henkeä
ja 1898 vuonna 876 henkeä.
Ajan 1805- 1815 voimme jättää omaan arvoonsa, sillä rokkoa oli runsasti, mutta silloin ei myöskään paljon rokotettuja ollut.
Entä aika 1816- 1820, jolloin kuolevaisuus suuresti väheni?  Jos se pannaan rokotuksen ansioksi, niin oli se sangen kehno keino, sillä isorokko riehui jälleen 1821- 1625 melkein niinkuin ennnekin. Jos tri R. olisi todistanut, että viimeksi mainittuna aikana rokotettiin hurjasti, niin voisi seuraavan viisivuotiskauden alemman kuolleisuuden panna rokotuksen eduksi. Mutta sitä hän ei sanonut. Tilasto osoittaa että v. 1830-35 riehui isorokko niinkuin viisi vuotta  aikaisemmin. Eikö siis rokotettu tarpeeksi) vai oliko rokkoaine huonoa?
Tästä edelleen huomaamme, että kuolevaisuus isoonrokkoon vähenee vuodesta 1836 aina vuoteen 1865 asti  Eräs toinen lääkäri on tämän pannut rokotuksen ansioksi ja minä ( Sampsa Luonnonmaa) luulen, että tri R. on samaa mieltä.
Mutta jos tämän vaikutti rokotus, niin mksi isorokko kymmenvuotiskautena 1866- 1875 saa taas lähes yhtä suuren vallan kuin vuosisadan alussa?
Syynä isoonrokkoon, kuten moneian muitten tautien tavattomaan valtaan merkittynä aikana olivat suuret nälkävuodet 1966- 1868. (--------)
Kun nälkävuosien vaikutus vähittäin  hälvenee, alenee rokkoonkuolevaisuus jälleen vuodesta 1876 tuntuvasti, kunnes se  rokotushommista huolimatta, kohoo jälleen vuonna 1881 korkeimmilleen laskeakseen äkkiä vuonna 1883, kuten edellä on merkitty. Seuraavana vuonna pannaan kyllä pakkorokotus toimeen, muta tauti oli jo silloin ohi, joten rokotukselle ei tule mitään ansiota ( Sampsa Luonnonmaa päättelee kirjoituksessaan).  Vielä näemme, että vuonna 1996- 1890 kuolevaisuus säännöllisesti laskee.
Viimeinen ja rokotuksen ystäville perin ikävä yllätys   kuitenkin tulee vielä vuosina 1892 ja 1893, jolloin rokko saa jälleen uhreja, kuten tri R. sanoo, Pohjanmaalla, jossa pakkorokotus tuli voimaan vasta 1890. Syy on tässä epäilemättä siis sama kuin Japanissa ja muualla on huomattu, nimittäinn se, että rokotus synnyttää isorokkoa ja edistää siihen kuolevaisuutta hyvissäkin oloissa. "

 Sitten Sampsa Luonnonmaa ( joka on ehdoton rokotuksen vastustaja)  pohtii ja päättelee taudin vähenemisen  taustasyitä täten kirjoituksessaan:

-"Merkitty tilasto näyttää vielä, että isoonrokkoon kuolevaisuus huomattavsti alenee vuodesta 1896 alkaen. mutta kun tämä alkaa vasta 1,3 vuotta pakollisen rokotuksen jälkeen, niin ei se ole rokotuksen ansioksi luettava, vaan vaikuttavat siihen aivan toiset syt, joista sananen edempänä. huomautan vain, että tämän tilaston mukaan ei voi ollenkaan puolustaa rokotusta missään suhteessa. sellaista tilastoa, jolla rokotusta voitaisiin puolustaa, ei meillä ole, eikä sitä voida saada mistään muustakaan maasta. Rokotuksen ihailijat maassamme kuitenkin väittävät, että rokotus on "taltuttanut isonrokon", koska tauti vuonna 1896 alkaen on huomattavasti vähentynyt.   Tämä ei ole kuitenkaan rokotuksen ansio. tautihan rupee vähenemään vasta 1,3 vuotta rokotuspakon voimaan tultua. Moni muu entisajan tauti on samoin vähentynyt, toiset aivan kokonaan loppuneetkin, vaikka vastaavaa "rokotusta" ei ole käytetty.
isonrokon ja muidenkin ilkeitten tautien syynäon ollut likaisuus ja huonosti valmsitettu tai kelvoton ruoka, likaiset ja huonot asunnot haisevine ympäristöineen, joko liika lämmin tahi vajaa ja siivoton vaatetus, liikarasitus kylmissä töissä y.m. muta kun kansamme viime vuosikymmenien aikana on vähitellen kohonnut aivan uudelle taloudellisen ja henkisen elämän tasolle, niin ovat entisajan kauheat taudit joko kokonaan hävinneet tahi tuntuvasti vähentyneet ja isorokko niiden mukana."

(Kommentti: Tästä muuten voisi arvella että isorokolla voi olla  reservoaarinsa  esim  jyrsijöissä, joita esiintyy   noissa olosuhteissa joita Luonnonmaa syyttää isonrokon ja muiden tautien lähteeksi. voisi ajatella, että kun koko maailmanväestö on tullut  vapaaksi vasta-aineista , tule jostain  se uusi pandeminen isorokkokin esiin vielä. Jos niin on että reservuaarieläimiä esiintyy niin pelkästään hiekkamyrskyt voisivat levittää taudin- hiekkamyrskyn materia on aivan massiivia  hengitysilman tukkivaa. kts.  Forsiuksen  artikkeli! Omasta puoelstani olen tyytyväinenettä olen saanut 2 isorokkorokotusta). 


Isorokon ( variola) historiasta

Nyt kun on ollut Suomen itsenäisyyspäivä 6.12. 2016, katselin kirjahyllystäni vanhoja kirjoja ajalta 1917-1920 , itsenäisyyden alkuajoilta ja nyt  selailen vihkosta Sampsa Luonnonmaa: parantaja , Luonnonparannusta, luontaista elämää ja kasvatusta harrastava aikakauskirja.  ilmeisesti  henkilö oli vegetaristi ja ehdoton rokotusten vastustaja.   Rokotuksen vastaista tekstiä oli vihkosta suuri prosentti. Muta löytyi myöls tietoa isonrokon statistiikasta. Siitä teen tähän sitaattiakin. muta ensin liitän linkin A. Forsiuksen historiallisesta katsauksesta Isorokko. itse olen elänyt sellaista aikaa Suomessa, että  isorokkorokotus piti ottaa.  Lisäksi sain isorokkorokotusboosterin  ulkomailla israelissa 1972, koska sattui olemaan isorokkotapauksia Syyriassa, ja silloin  alettiin rokottaa sen sairalan väkeä, jossa olin töissä.
 http://www.saunalahti.fi/arnoldus/variola.html
Otan tekstin SITAATTINA tähän ja alleviivaan kohdat jotka   haluan korostaa.

Arno Forsius
Isorokko eli variola
Kirjoittajan huomautus: Tämä kirjoitus on laadittu historiallisena katsauksena. Siinä mainitut tutkimukset ja hoitomenetelmät ovat esimerkkejä vallinneesta käytännöstä, eikä niitä saa toteuttaa omaehtoisesti ilman laillistetun ammatinharjoittajan potilaskohtaiseen harkintaan perustuvaa määräystä ja ohjetta.
Isorokko eli variola on saatu 1970-luvun lopulla hävitetyksi maailmasta ja sen vuoksi sitä ei enää kuvata edes kaikissa mikrobiologian oppikirjoissakaan. Koska edelleen on olemassa uhka, että isorokkovirus otetaan käyttöön biologisena aseena, on aihetta kuvata tätä historiallista tautia.
Isorokko on ollut ihmiskunnan vitsauksena jo useiden tuhansien vuosien ajan. Egyptin faaraon Ramses V:n muumiossa noin vuodelta 1150 eKr. on nähtävissä isorokon aiheuttamiksi sopivia ihoarpia. Kiinassa on olemassa vuodelta 1122 eKr. kirjallinen tieto isorokkoepidemiasta. Useat historiassa mainitut ruttotaudit ovat todennäköisesti olleet isorokkoa. Luotettavia kuvauksia isorokkoepidemioista on vasta keskiajalta lähtien.
Espanjalainen konkistadori Panfilo de Narvaez vei laivoissaan vuosina 1518–1520 isorokon Meksikoon ja Amerikan mantereille. Tauti levisi siellä nopeasti ja epidemiat toistuivat ainakin neljästi 1500-luvun aikana. Niihin kuoli mahdollisesti 3/4 osaa noin 25 miljoonan intiaaniväestöstä. Isorokko levisi laivaliikenteen mukana myös muille siltä aikaisemmin säästyneille mantereille ja saarille.
Isorokko oli aikaisemmin vain yksi ihottumaa aiheuttaneista kuumetaudeista. Arabialainen lääkäri Rhazes nimitti sitä noin vuonna 900 yksinkertaisesti "taudiksi" (lat. morbus) ja siihen verrattuna tuhkarokko oli "pikkutauti" (lat. morbilli). Taudinnimi variola esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 570 frankkilaisen Avenches’in piispan Mariuksen kirjoituksissa. Nimen arvellaan johtuneen latinan kielen sanasta varius, jolla on mm. merkitys "täplikäs". Vesirokko sai puolestaan nimen varicella (pieni rokko). Englannin kielessä isorokolla oli vanhastaan nimenä smallpox (pikku rokko), sillä silloin pox (rokko) tai great pox (iso rokko) tarkoitti kuppatautiin liittyvää ihottumaa.

Isorokon tartunta
Isorokko kiersi yhdyskuntia muutaman vuoden välein tartuttaen lähes kaikki asukkaat jo lapsena. Rhazes’in mukaan jokaisen lapsen saama isorokko johtui raskauden aikana äitiin jääneen ja lapseen siirtyneen kuukautisveren käymisestä. Länsimaisessa lääketieteessä isorokkoa pidettiin yleisesti miasmasta, ilman tauteja aiheuttavasta ominaisuudesta johtuvana. Sitä vastaan pyydettiin keskiajalla ja vielä uuden ajan alussa suojelusta myös monilta kuumetaudeilta varjelevilta pyhimyksiltä, joista tunnetuimmat olivat Pyhä Dominicus, Pyhä Rochus (ital. Rocco) ja Pyhä Sebastian. Saksankielisen kulttuurin alueella tunnettiin erityisenä isorokon suojelijana Pyhä Quirinus, jonka mukaan saksan kielessä isorokosta käytettiin myös nimeä St. Kürins-Plag.

Virukset todettiin 1800-luvun lopulla useiden tartuntatautien aiheuttajiksi. Isorokon pääteltiin heti kuuluvan niihin, sillä sen aiheuttaja oli bakteerifiltterin läpäisevä ja siten bakteereja pienempi. Italialainen Guarnieri (1856–1918) totesi jo vuonna 1892 isorokkoviruksen aiheuttavan kaniinien sarveiskalvon soluissa muodostumia, jotka tunnetaan Guarnierin kappaleiden nimellä. Saksalainen L. Pfeiffer ja englantilainen John Buist olivat kuvanneet samanlaisia muodostumia isorokkorakkuloiden soluissa jo vuonna 1887. Ne voitiin myöhemmin osoittaa isorokkoviruksen kertymiksi. Isorokkoviruksen tarkempi määritys onnistui vasta 1930-luvulla elektronimikroskoopin avulla. Myöhemmin isorokkovirus on luokiteltu DNA-virusten ortopoxvirusten ryhmään, johon kuuluu myös sitä läheisesti muistuttava lehmärokkovirus.

Saksalainen sanalasku sanoi: "Rakastumiselta ja isorokolta ei säästy kukaan." Yleensä väestöstä sai tartunnan elämänsä aikana noin 90–97 %. Tauti oli vaarallinen ja siihen kuoli yleensä ainakin 15–30 % sairastuneista. Sairastettu tauti antoi pitkäaikaisen ja käytännössä elinikäisen vastustuskyvyn uutta tartuntaa vastaan. Kun tautia sairastamattomien ja vastustuskyvyttömien lasten määrä oli lisääntynyt riittävästi 4–10 vuodessa, levisi seuraava epidemia väestöön. Isorokko oli eräs tärkeä syy siihen, että väestönkasvu oli varsin hidasta aina 1700-luvun lopulle saakka. Isorokko oli 1800-luvun alkupuolelle saakka tärkein yksittäinen kuolinsyy monissa yhteiskunnissa. Vuotuinen kuolleisuus siihen oli tavallisesti 3–5 ‰ asukasluvusta eli noin 1/10 osa kaikista kuolleista. Tautia esiintyi Euroopassa endeemisenä aina 1800-luvun loppupuolelle saakka, joskin rokotuksen ansiosta hiljalleen vähentyen.

Isorokko on erittäin herkästi tarttuva tauti, jota aiheuttavat virukset leviävät sairaan limakalvojen ja ihon eritteiden mukana. Viruksia erittyy sairaan nielusta jo pari päivää ennen rokkoihottuman ilmaantumista. Virukset tarttuvat hengitysteiden ja suunielun limakalvojen, silmän sidekalvojen sekä ihorikkeiden kautta. Isorokkovirus kuolee nopeasti yli 55 asteen lämmössä, mutta se kestää hyvin kylmyyttä ja kuivuutta. Sitä voidaan säilyttää vuosikausia pakastettuna ja huoneenlämmössäkin se pysyy tartuttamiskykyisenä ainakin vuoden. Sen vuoksi isorokkoa sairastavien vuode- ja pitovaatteet ovat tautia levittäviä, ellei niitä desinfioida kuumentamalla. Isorokkovirus voi levitä myös pölyssä ilmavirtausten ja jopa tuulen mukana sekä ilmastointikanavia pitkin. Kärpäset kuljettavat viruksia toisinaan potilaiden iholta ja huonepölystä pitkienkin matkojen päähän. Sen vuoksi isorokon eristyksessä on otettava huomioon myös kärpästen hävittäminen.

Isorokon taudinkuva
Isorokon kuumeilu alkaa noin 12 vrk tartunnan jälkeen ja rakkulainen ihottuma alkaa ilmaantua noin 14 vrk tartunnan saamisesta. Sitä esiintyy erityisesti pään ja raajojen iholla, vähemmän vartalolla. Toisinaan rakkuloita on erittäin runsaasti vieri vieressä. Ihottuma ilmaantuu joka puolelle samanaikaisesti ja rakkulat ovat samassa kehitysvaiheessa. Vesirokossa ihottumaa on eniten vartalolla, vähemmän pään ja raajojen iholla. Vesirokon rakkulat ilmaantuvat vähitellen 3–4 vuorokauden kuluessa ja ne ovat siitä syystä eri kehitysvaiheessa.
Isorokon rakkulat kehittyvät 6 vrk:ssa täyteen kokoonsa, noin 2–4 mm:n läpimittaisiksi, yhdistyvät usein suuremmiksi rakkuloiksi ja muuttuvat 2 vrk:ssa märkäisiksi kuumeen jälleen noustessa. Sen jälkeen ne alkavat kuivua ja rakkuloiden kohdalle kehittyy ruvet, jotka irtoavat parin viikon kuluessa. Kaikki ihon eritteet ja ruvet sisältävät tartuttavaa virusta ja ovat siten tartunnanvaarallisia. Rakkuloiden kohdalle muodostuu matalana kuoppana selvästi näkyvät arvet.
Isorokkoa tunnetaan edellä kuvatun variola majorin lisäksi myös lievempi muoto, variola minor. Minorissa yleisoireet ovat vähäiset, rakkulat ovat pienempiä eivätkä ne muutu märkäisiksi. Minorin aiheuttajana on heikentynyt isorokkovirus tai tartunnan saaneella on ollut jäljellä vastustuskykyä aikaisemmin sairastetun taudin tai rokotuksen seurauksena. Minor voidaan helposti sekoittaa vesirokkoon, mikä voi olla kohtalokasta, sillä minor levittää isorokon tartuntaa normaalisti ja voi olla syynä hengenvaarallisen epidemian leviämiselle.
Vaikeassa isorokossa kuolema seurasi joskus kuumeilun alkuvaiheessa, useimmiten kuitenkin rakkuloiden alkaessa muuttua märkäisiksi. Taudista toipuville jäi rokonarpien lisäksi niistä tai ihon märkimisestä johtuvia haitallisia arpeutumia, sokeutta, kuulon menetystä, munuaisvaurioita ja muita tulehduksia.

Rokonistutus isorokon ehkäisemiseksi
Intiassa brahmaanipapit suorittivat jo vuoden 50 eKr. aikoihin isorokon ehkäisyä rokonistutuksen avulla. Siinä ihmisille aiheutettiin keinotekoisesti lievä isorokko, joka suojasi myöhemmältä hengenvaaraan aiheuttavalta tartunnalta. Rokonistutus eli variolaatio tapahtui hieromalla rokkoruvesta tehtyä pulveria käsivarteen tehtyihin mataliin ihoviiltoihin tai laittamalla olkavarren ihoon tehtyjen naarmujen päälle rokkomärällä ja Ganges-joen pyhällä vedellä kostutettu liinatukko. Ennen rokonistutusta suojattavien oli tehtävä itsensä kykeneväksi vastustamaan rokkojumalatar Sitalaa. Tällä jumaluusolennolla kuvattiin usein olevan kahdeksat kasvot ja 16 kättä. Sitalalla oli Benareshissa ja monilla muilla seuduilla temppeleitä, joissa vietettiin huhtikuussa Kedil-juhlaa.
Kiinassa rupipulveria vietiin messingistä valmistetulla suihkupullolla nenään tai sinne työnnettiin tuoreeseen rokkomärkään kastettu pumpulitukko, tytöille oikeaan ja pojille vasempaan sieraimeen. Armeniassa annettiin syötäväksi pieni määrä rokkorupea rusinaan pantuna. Turkissa hierottiin rupipulveria ihoon tehtyihin viiltoihin.
Myös Salernon koulun terveysoppaassa 1200-luvun lopputaitteessa suositeltiin hengenvaarallisen isorokon ehkäisemiseksi lievän rokkotaudin istuttamista. Pian vuoden 1500 jälkeen Cuno (von Salzwedel) suositteli rokon istuttamista rokkomärän tahraaman paidan avulla. Rokon ostaminen oli yleistä 1700-luvulla. Lasten annettiin nukkua yhdessä lievää rokkotautia sairastavan kanssa, heille annettiin käteen rokkorupea tai laitettiin pesty raha sairaana olevan tuoreen rokkorakkulan päälle ja sidottiin se sen jälkeen terveen lapsen jalan tai käsivarren iholle.
Voltairen mukaan tserkessit ovat 1600-luvulla käyttäneet isorokon arpien hilsettä nuuskan muodossa aiheuttamaan taudin keinotekoisen tartunnan. Tämä variolaatio suojasi mm. nuoret tytöt rokonarvilta, jolloin heistä saatiin korkeampi hinta Turkin ja Persian haaremeihin myytäessä. Haareminaisilla ei ollut varaa joutua myöhemmän isorokon seurauksena arpien takia valtiaittensa epäsuosioon. Rumentavat rokonarvet voivat myös viedä naisen luostariin, jos avioliiton solmiminen oli niiden takia mahdotonta. Toisaalta rokonarvet osoittivat markkinoilla orjiksi myytävillä, että näitä ei uhannut työpaikassa ainakaan isorokon aiheuttama kuolema.
Uusi vaihe rokonistutuksessa alkoi, kun kreikkalainen lääkäri Emmanuele Timoni (k. 1718) julkaisi vuonna 1713 Konstantinopolissa rokonistutuksesta kertovan kirjasen "Historia variolarum quae per insitionem excitantur". Samana vuonna kreikkalainen Pylarino kertoi erään tessalialaisen viisaan naisen suorittaneen rokonistutuksen yli 40 000 ihmiselle.
Ruotsin kuningas Kaarle XII oleskeli vuonna 1713 Konstantinopolissa onnettomasti päättyneen Venäjän sotaretken jälkeen. Hän oli tiettävästi lunastanut 100 tukaatin hinnalla yhden kappaleen Timonin kirjasta, minkä jälkeen kuninkaan henkilääkäri Skragenstjerna oli lähettänyt siitä kopion Ruotsiin. Se ei kuitenkaan johtanut mihinkään toimenpiteisiin.
Venetsiassa ilmestyi vuonna 1715 rokonistutusta kuvaava kirjoitus "Nova et tuta variolas excitandi per transplantationem methodus". Saksalais-unkarilainen Adam Raymann julkaisi Breslaussa vuonna 1717 kirjoituksen "Historia variolarum superiori Hungariae (Siebenbürgen) anno 1717 [---] earumque per inoculationem curatio". Samoin breslaulainen lääkäri Klamig kertoi vuonna 1717 rokonistutusmenetelmästä, jonka hän oli saanut tietoonsa Skragenstjernalta, äsken mainitulta Ruotsin kuninkaan henkilääkäriltä. Lääkäri Eller’in tiedetään suorittaneen rokonistutusta Bernburg-Anhaltissa vuonna 1721.
Rokonistutuksen leviämisen kannalta ratkaisevaa oli se, että Britannian Turkissa olevan lähettilään puoliso, kirjailija Lady Mary Wortley Montagu antoi suojata yhden lapsensa Konstantinopolissa hyvällä menestyksellä. Hän myös toi vuonna 1717 Lontooseen Timonin kuvauksen turkkilaisesta isorokonistutuksesta ja antoi rokottaa Lontoossa toisen lapsensa vuonna 1721. Pian sen jälkeen rokonistutuksen suosio alkoi lisääntyä.
Suomessa rokonistutuksesta kertoi ensimmäisenä Turun akatemian lääketieteen professori Herman Diedrich Spöring vuonna 1735, tutustuttuaan siihen jo vuonna 1725 Hollannissa. Suomen ensimmäisen rokonistutuksen suoritti vuonna 1754 piirilääkäri Johan Haartman ja rokotettava oli silloisen lääketieteen professorin Johan Lechen tytär. Rokonistutus onnistui muuten hyvin, mutta rokotetun kaksi sisarta sai toimenpiteen seurauksena rokotetusta isorokon sillä seurauksella, että toinen heistä kuoli.
Rokonistutus olkavarren iholle aiheutti viikossa istutuspaikkaan tulehdusreaktion, joka antoi osittaisen suojan tartuntaa vastaan niin, että kahden viikon kuluttua rokonistutuksesta puhjennut tauti oli yleensä varsin lievä eivätkä sen rokkorakkulat aiheuttaneet ihossa arpimuutoksia. Osassa tapauksia rokonistutus aiheutti kuitenkin vakavan isorokon ja kuolemantapauksiakin sattui. Istutettava isorokko oli oikeaa isorokkoa ja siten tartuntaa ja epidemioita aiheuttava, ellei istutettavia eristetty tartuntavaarassa olevista. On olemassa useita esimerkkejä siitä, että rokottajien huolimattomuuden vuoksi syntyi paljon kuolemantapauksia aiheuttaneita epidemioita.
Ennen rokonistutusta ihmisten katsottiin tarvitsevan valmistavaa hoitoa, joka oli varsin rasittavaa suoneniskuineen, ulostus- ja muine lääkkeineen sekä peräruiskeineen. Hoidon pääteltiin vahvistavan rokonistutuksen saajaa, mutta todellisuudessa se oli kyllä yleiskuntoa heikentävää. Tartunnanvaaran ja valmistelevan hoidon vuoksi rokonistutusta suoritettiin yleensä vain sairaaloissa tai varta vasten perustetuissa rokotushuoneissa.
Rokonistutus saavutti monin paikoin melkoisen menestyksen siihen liittyvistä vaaroista huolimatta. Rokonistutusta voitiin harjoittaa vain epidemia-aikoina, jolloin oli saatavissa tarvittavaa tartunta-ainetta. Rokonistutus antoi suojan yksittäisille henkilöille ja pienehköille ihmisryhmille, mutta sillä ei voitu merkittävästi vaikuttaa epidemioiden esiintymiseen eikä laajuuteenkaan.

Rokotus lehmärokkoviruksen avulla
Isorokolta suojaamisessa tapahtui ratkaiseva muutos 1800-luvun alkutaitteessa, kun englantilainen lääkäri Edward Jenner varmisti vuonna 1796 jo pitkään tiedossa olleen havainnon, että myös lehmärokon avulla voidaan ehkäistä isorokon tartunta. Hän kehitti sitä varten lehmärokon istutusmenetelmän eli vaccination (lat. vacca, lehmä; vaccinia, lehmärokko) ja julkaisi sen vuonna 1798. Se syrjäytti pian kokonaan aikaisemman rokonistutuksen. Lehmärokkoa ja sen avulla tapahtunutta suojarokotusta kuvataan laajemmin kirjoituksessa Lehmärokon historiaa.
Kun isorokon istuttamisesta on edellä käytetty nimitystä rokonistutus, käytetään seuraavassa lehmärokon istuttamisesta selvyyden vuoksi nimitystä rokotus, vaikka sen ottikin käyttöön Louis Pasteur vasta myöhemmin. Britanniassa rokonistutuksesta käytettiin sitä vuonna 1796 kuvanneen David Suttonin mukaan nimitystä Suttonian inoculation, kun taas Edward Jennerin vuonna 1798 julkaisemasta lehmärokon istutuksesta käytettiin nimitystä Jennerian vaccination.
Jennerin menetelmä tarjosi monta etua aikaisempaan rokonistutukseen verrattuna. Rokottaminen tapahtui rokotetuille nousseista rokkorakkuloista otetun nesteen avulla, siinä ei käytetty edeltävää hoitoa, rokotus oli hengenvaarallinen hyvin harvoin, se aiheutti rokotusreaktion vain paikallisesti, se ei tarttunut kuin poikkeustapauksissa muihin ihmisiin, sitä voitiin ylläpitää jatkuvasti ja sitä varten ei tarvittu erityisiä sairaaloita tai rokotushuoneita.
Oikean isorokon käyttämiseen rokonistutuksessa oli liittynyt monenlaisia vaikeuksia eikä sillä ollut vielä ratkaisevaa merkitystä koko väestön suojaamista ajatellen. Jennerin yksinkertainen rokotusmenetelmä tuli vähitellen pakolliseksi kaikissa maissa ja sen ansiosta isorokon aiheuttamat väestömenetykset pienenivät ja väestönkasvu kiihtyi selvästi kaikkialla. Jennerin menetelmässä käytettiin myöhemmin vasikoissa viljeltyä rokkoainetta ja se oli edelleen kehitettynä käytössä 170 vuoden ajan. Suomessa rokotuspakko tuli voimaan asteittain vuosien 1885–1890 aikana. Jo muutaman vuoden kuluttua isorokko oli saatu hävitetyksi Suomesta eräitä myöhempiä, pieniksi jääneitä epidemioita lukuun ottamatta. Rokotuspakko päättyi Suomessa vuoden 1951 lopussa, mutta yleisiä rokotuksia järjestettiin vielä 1970-luvun lopulle saakka.

Isorokko tänään
Tehostetun rokotustoiminnan seurauksena isorokko väheni jatkuvasti. Viimeinen luonnollinen tapaus todettiin vuonna 1977 ja pari laboratoriotartuntaa vuonna 1978. WHO saattoi vuonna 1980 julistaa isorokon tulleen hävitetyksi koko maapallolta. Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin jokin tauti on saatu maailmasta hävitetyksi ihmisen kehittämien menetelmien ja toimenpiteiden seurauksena.
WHO:n päätöksellä isorokkoviruksia säilytetään toistaiseksi kahdessa paikassa maailmassa, Yhdysvaltojen Atlantassa ja Venäjän Novosibirskissä. Alun perin virukset piti hävittää vuonna 1995, mutta hävittämispäätöstä on lykätty toistaiseksi. On tietenkin mahdollista, että virusta säilytetään salassa jossain muuallakin. Sitä paitsi on yhä tuntematonta, onko luonnossa mahdollisesti jokin eläinlaji, joka toimii isorokon reservoaarina. Vasta 1990-luvulla todettiin, että lehmärokon reservoaarina luonnossa ovat eräät jyrsijät.
Rokotusten vähenemisen ja päättymisen seurauksena suurissa osissa maailmaa alle 40-vuotiailla ihmisillä ei ole enää rokotuksen antamaa suojaa ja vanhemmiltakin vastustuskyky on vuosien heikentynyt. Koska isorokon rokotetta ei ole valmistettu yleisesti 1980-luvulta alkaen, rokotevarastot ovat vähentyneet niin, että niitä riittää tarvittaessa vain rajoitettuihin ja paikallisiin tarpeisiin. Suomessa on kuitenkin olemassa varsin tyydyttävä varasto kylmäkuivattua rokotetta. Normaalioloissa isorokko voidaan eristystoimenpiteillä yleensä rajoittaa alueellisesti melko hyvin.

Isorokko biologisen sodankäynnin välineenä
Ominaisuuksiensa vuoksi isorokkovirus soveltuu erittäin hyvin bioaseena käytettäväksi. Virusta voidaan levittää aerosolina helposti laajoille alueille ja suurille asukasmäärille. Lisäksi tauti tarttuu edelleen ihmisistä toisiin, joskin melko hitaasti pitkähkön itämisajan vuoksi. Riittävien virusmäärien kehittäminen on nykyään mahdollista virusviljelyn avulla. Isorokon häviämisen jälkeen on kehitetty suuri määrä viruksiin tehoavia lääkkeitä, joista ilmeisesti osa tehoaa myös isorokkoon. Käytännön kokemukset niiden tehosta ovat kuitenkin varsin rajoitettuja ja ne perustuvat pääasiallisesti vaccinia-viruksen avulla suoritettuihin tutkimuksiin.
Biologisen sodankäynnin uhka on pakottanut terveysviranomaiset kehittämään uutta ja nopeasti valmistettavaa rokotetta isorokkoa vastaan. Niiden valmistamisessa käytetään apuna kudos- ja soluviljelytekniikkaa. Vuoden 1994 alussa pystyttiin selvittämään isorokkoviruksen kahden eri lajin genomin täydellinen DNA-sekvenssi, joka koostuu 186 000 emäsparista. Ne ovat hyvin lähellä toisiaan. Geeninsiirtotekniikan avulla on mahdollista kehittää rokote, jonka avulla voidaan saada aikaan paras suoja isorokkoa vastaan mahdollisimman vähäisin sivuvaikutuksin.
Myös isorokkotartunnan saaneilla rokotus ehkäisee taudin tai lievittää sitä, jos rokotus suoritetaan neljän vuorokauden kuluessa tartunnasta. Taudin toteaminen näin varhaisessa vaiheessa on kuitenkin vaikeaa, sillä taudin itämisaika on 12–14 vuorokautta.
Lisäys joulukuussa 2002: Yhdysvalloissa annettiin joulukuun 2002 puolivälin edellä määräys rokottaa sotilaat isorokkoa vastaan siltä varalta, että Yhdysvallat jotuisi aseelliseen selkkaukseen Irakin kanssa ja Irak käyttäisi isorokkoa bioaseena. Seuraavassa vaiheessa on tarkoitus rokottaa sairaanhoitohenkilökunta, poliisit ja muut avainryhmät. Sanomalehtitietojen mukaan myös väestön rokotuksiin on varauduttu, jos Irak ottaa isorokon käyttöön bioaseena.
Lisäys maaliskuussa 2006:
Varsinkin Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on todettu ajoittain ns. Alastrim -rokkoa (vähärokko, valerokko). Se on isorokkoa muistuttava lievä tauti ja kuolleisuus siihen on vain alle 1 %. Siitä on käytetty saksan kielessä myös nimityksiä Negerpocken, Milchpocken ja Kaffernpocken (engl. Kafir-pox). Alastrim -rokon sairastaminen ei anna vastustuskykyä isorokon tartuntaa vastaan. (Lähde: R. Müllerin teos, katso kirjallisuusluetteloa.)
Kirjoitus on valmistunut lokakuussa 2001. Lisäys joulukuussa 2002 Yhdysvalloissa aloitetun rokotuksen johdosta. Lisäys maaliskuussa 2006 Alastrim -rokosta.
Kirjallisuutta:
Dumesnil, R. und Schadewaldt, H.: Die Berühmten Ärzte. Aulis Verlag Deubner & Co KG Köln, (ilman painovuotta, n. 1970).
Karasszon, D.: A Concise History of Veterinary Medicine. Akadémiai Kiadó, Budapest 1988.
Müller, R.: Medizinische Mikrobiologie, Parasiten, Bakterien, Immunität. Vierte, neubearbeitete Auflage, Urban & Schwarzenberg, Berlin – München 1950.
Sköld, P.: Från fruktad farsot till sällsynt sjukdom – smittkopporna i Sverige 1750–1900. Nordisk Medicinhistorisk Årsbok 1994: 87–108.
Tarvainen, K., Vapalahti, O., Reijonen, T., Hyödynmaa R., Hynninen A. ja Ryynänen, A.: Lehmärokko – zoonoositulokas Suomessa. Duodecim 2001: 117: 1545–1550.
Hastattelu: Kansanterveyslaitoksen laboratorionjohtaja Tapani Kuronen 23.10.2001.
Myöhemmin ilmestynyttä kirjallisuutta:
Torres Joerges, Xaviera: Importancia de la viruela, gastroenteritis aguda y paludismo en Finlandia entre 1749 y 1850. Disertación académica que será presentada para su discusión pública, con el consentimiento de la Facultad de Humanidades de la Universidad de Oulu, en la sala Kuusamo, Linnanmaa, el 14 de Enero de 2006, a las 12 del mediodía. Abstract in English and Finnish. Oulun yliopisto, Oulu 2005.
[ luettavissa: http://herkules.oulu.fi/isbn9514279417/isbn9514279417.pdf (lisätty maaliskuussa 2006) ]
TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON
 Sitaatti 10.12. 2016


måndag 14 november 2016

"Talventarttu" Vinterkräkssjuka , NORO-virustauti,lyhyt muuta inhottava kaliki-virustauti

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article23837527.ab
 Ruotsissa on taas tätä talven oskennustautia liikkeellä.
Se on onneksi lyhytkestoinen, muta tarttuu kovasti. Käsihygienia on tärkeää!
"Handsprit fungerar inte
Caliciviruset, som orsakar vinterkräksjukan, är mycket smittsamt och har en relativt kort inkubationstid, mellan 12 och 48 timmar. De främsta symtomen är illamående, kräkningar, diarré, buksmärtor, huvudvärk och feber.
Nyckeln till att skydda sig är en god handhygien.
Det gäller att tvätta händerna med tvål och vatten. Handsprit fungerar inte på det här viruset. Mekanisk handtvätt och att torka händerna ordentligt med pappershandukar är bäst.
Viktigt är att sköta hygienen kring mat noga, inte minst efter toalettbesök, eller om man har tagit hand om sjuka barn.
Den sjuke bör ha varit symtomfri i mellan 48 och 72 timmar innan den går tillbaka till skola eller jobb.


  • Suomen THL antaa NORO-viruksesta seuraavan informaation:
 https://www.thl.fi/sv/web/infektiotaudit/taudit-ja-mikrobit/virustaudit/norovirus
 SITAATTI 14.11. 2016:

"Norovirus
Mikä on norovirus?
Kalikiviruksiin kuuluvat norovirukset ovat yleisimpiä aikuisten vatsatautien aiheuttajia. Myös lapsilla ne ovat merkittävä vatsataudin aiheuttaja. Norovirukset aiheuttavat usein vatsatautiepidemioita, esimerkiksi sairaaloissa, kouluissa, hotelleissa, risteilylaivoissa ja kylpylöissä.

Mitkä ovat norovirusinfektion oireet?
Taudin itämisaika on 12–48 tuntia. Oireet alkavat äkillisesti. Niitä ovat kouristavat vatsakivut ja pahoinvointi, joita seuraa oksentelu. Valtaosalla sairastuneista on myös ripulia, joka on yleensä lyhytkestoinen ja lievä. Osalla on myös lämpöilyä, joka voi erottaa taudin bakteeritoksiinien aiheuttamista ruokamyrkytyksistä. Oireiden kesto on yleensä 12–72 tuntia.

Miten norovirus tarttuu?
Noroviruksia erittyy runsaasti sairastuneen henkilön ulosteisin. Virukset ovat erittäin herkästi tarttuvia ja tartunta voi tapahtua suoraan henkilöstä toiseen, viruksilla saastuneen veden tai elintarvikkeiden välityksellä. Tartunta voi myös levitä viruksella saastuneiden kosketuspintojen kautta. Aerosolitartunta oksenteluun liittyen on mahdollinen.
Norovirukset kestävät hyvin erilaisia ympäristöolosuhteita. Noroviruksen tuhoamiseksi elintarvikkeiden käsittelyyn suositellaan 90 asteen lämpötilaa vähintään 2 minuutin ajan, vaikka kokeellinen näyttö tästä puuttuu. Norovirus voi säilyä infektoimiskykyisenä huoneenlämmössä esimerkiksi oksennuksen tahraamassa matossa jopa 12 vuorokautta.

Miten norovirus todetaan?
Norovirus voidaan osoittaa uloste-, elintarvike- ja vesinäytteistä elektronimikroskopialla tai geeninmonistusmenetelmällä.

Miten norovirusinfektioita hoidetaan?
Norovirusinfektioon tehoavaa lääkehoitoa ei ole tarjolla. Yleensä sairaus on lievä ja paranee nopeasti, mutta joskus oireet voivat olla rajummat ja sairaus edellyttää nestehoitoa sairaalassa.

Miten noroviruksen tarttuminen ehkäistään?
  • pese kädet huolellisesti, erityisesti WC-käynnin ja vaipanvaihdon jälkeen ja ennen ruokailua tai ruoanlaittoa
  • pese hyvin vihannekset ja hedelmät ja vältä kypsentämättömien simpukoiden ja ostereiden syömistä
  • kuumenna ulkomaiset pakastemarjat kauttaaltaan, esim. keittämällä marjoja 2 minuuttia 
  • puhdista ja desinfioi mahdollisesti viruksella likaantuneet pinnat huolellisesti käyttäen klooripitoista puhdistusainetta
  • vaihda likaantuneet vaatteet ja vuodevaatteet välittömästi ja pese ne kuumalla vedellä
  • sairastuneiden elintarviketyössä olevien henkilöiden, tulisi olla poissa työstä vähintään 2 vuorokautta oireiden loppumisen jälkeen

torsdag 21 juli 2016

MRSA

http://www.pshp.fi/fi-FI/Ohjeet/Potilasohjeet/Miksi_potilailta_saatetaan_ottaa_MRSAnay(18487)
TAYS tiedote

Tays / sisätaudit, infektioyksikkö
Potilasohje 10.42.06

Miksi potilailta saatetaan ottaa MRSA-näytteitä?

Tulosta ohje tästä

Mikä on MRSA?

Staphylococcus aureus on ympäristön tavallinen bakteeri, jota moni terve ihminen kantaa ohimenevästi ihollaan. MRSA on tämän bakteerin alatyyppi, joka eroaa muista stafylokokeista siinä suhteessa, että sillä on vastustuskyky yleisimmin stafylokokki-infektioissa käytettäviä antibiootteja kohtaan. Infektion aiheuttamiskyvyltään se ei yleensä eroa tavallisista stafylokokeista. MRSA -kantajuus ei ole sairaus sinänsä, vaan poikkeavuus elimistön tavallisesta bakteerikasvustosta.
Sairaaloissa ja muissa hoitoyksiköissä MRSA -bakteeri aiheuttaa ongelmia, koska sen aiheuttamien tulehdustautien hoitoon on tarjolla vähemmän antibioottivaihtoehtoja kuin antibiootille herkkien bakteerien hoitoon. Tämän vuoksi bakteerin leviäminen muihin potilaisiin pyritään estämään. MRSA aiheuttaa ongelmia pääsääntöisesti sairaille, vastustuskyvyttömille ihmisille. Jos henkilö sairastuu tulehdustautiin, tieto MRSA -näytteen tuloksesta auttaa lääkäriä valitsemaan oikean antibioottihoidon.
On tärkeä tietää, kuinka laajasti MRSA:ta osastolla esiintyy, ja pyrkiä estämään sen leviäminen. Myös yksittäisen potilaan kannalta MRSA:n tutkiminen on hyödyllistä, jos altistuminen MRSA:lle on mahdollista. Täten MRSA:n tunnistaminen ja leviämisen ehkäisy on tärkeää sairaaloissa ja muissa terveydenhuollon yksiköissä.

Miksi näytteitä otetaan?

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on meneillään MRSA -epidemia. Näytteitä joudutaan ottamaan kantajuuden selvittämiseksi myös joiltakin sellaisilta potilailta, joilla varsinaista infektiosairautta ei ole. Näytteet otetaan sellaisista kehon kohdista, joissa stafylokokit tavallisimmin esiintyvät. Paras käsitys stafylokokin esiintymisestä saadaan ottamalla näytteet nenästä, nielusta ja infektiokohdista.
Päivitetty 20.6.2016

onsdag 1 juni 2016

Anthranilaatista tryptofaania M Tbc:n syntaasientsyymillä ...

Plastidi

pseudomonas:  fenylalaniinin, tyrosiinin ja tryptofaanin synteesitiet glukoosista  anthranilaatista)

  •  M tbc syntetisoi välttämättömän tryptofaaninsa anthranilaattitietä.
Acta Crystallogr D Biol Crystallogr. 2015 Nov;71(Pt 11):2297-308. doi: 10.1107/S1399004715017216. Epub 2015 Oct 31.
Structure and inhibition of subunit I of the anthranilate synthase complex of Mycobacterium tuberculosis and expression of the active complex.
Abstract The tryptophan-biosynthesis pathway is essential for Mycobacterium tuberculosis (Mtb) to cause disease, but not all of the enzymes that catalyse this pathway in this organism have been identified. The structure and function of the enzyme complex that catalyses the first committed step in the pathway, the anthranilate synthase (AS) complex, have been analysed. It is shown that the open reading frames Rv1609 (trpE) and Rv0013 (trpG) encode the chorismate-utilizing (AS-I) and glutamine amidotransferase (AS-II) subunits of the AS complex, respectively. Biochemical assays show that when these subunits are co-expressed a bifunctional AS complex is obtained. Crystallization trials on Mtb-AS unexpectedly gave crystals containing only AS-I, presumably owing to its selective crystallization from solutions containing a mixture of the AS complex and free AS-I. The three-dimensional structure reveals that Mtb-AS-I dimerizes via an interface that has not previously been seen in AS complexes. As is the case in other bacteria, it is demonstrated that Mtb-AS shows cooperative allosteric inhibition by tryptophan, which can be rationalized based on interactions at this interface. Comparative inhibition studies on Mtb-AS-I and related enzymes highlight the potential for single inhibitory compounds to target multiple chorismate-utilizing enzymes for TB drug discovery. KEYWORDS: Mycobacterium tuberculosis; anthranilate synthase complex; inhibitor design; tryptophan biosynthesis.
Taustatieto: Anthranilaatti on molekyyli, joka on  ihmisen ravinnon tryptofaanin aineenvaihdunnassa   B6- puuteessa  kumuloituva  sivutie ja siitä tulee substraattia antranilaattia   esim Tbc bakteerille, joka voi malla synteesillään palautaa antranilaatin takaisin omaksi välttämättömäksi tryptofaanikseen. sen takia  mielestäni TBC- potilaille  ja  tbc.tä estävänä  tekijänä on mm B6-vitamiinin normaali saanti aina, eikä vain INH:n yhteydessä, sillä mahdollisesti INH vain  mututaa  jo olevan vajeen todelliseksi puutteeksi.

Eräs tutkimus kroonisesta migreenistä 8CM)   antoi löytönä mm. antranilaatin kumuloitumista.
lieköhän tuota anthranilaattiekrtymä  B6- vaje- tilannetta tutkittu maailmassa ihmisen  tubiin sairastumisen kannalta.  Onhan  TBC  yleinen tauti maailmassa varsinkin  ravinto-olojen   heikentyessä.

Uusia TBC- lääkeideoita:

  • Int J Antimicrob Agents. 2016 May 10. pii: S0924-8579(16)30073-5. doi: 10.1016/j.ijantimicag.2016.04.007. [Epub ahead of print] Development of efflux pump inhibitors in antituberculosis therapy.
Resistance and tolerance to antituberculosis (anti-TB) drugs, especially the first-line drugs, has become a serious problem in anti-TB therapy. Efflux of antimicrobial agents via bacterial efflux pumps is one of the main reasons for drug resistance. Efflux pump inhibitors (EPIs) bind to efflux pumps to inhibit drug efflux and thus enhance the drug effect and reduce drug resistance. Studies on EPIs targeting the efflux pumps of Mycobacterium tuberculosis (Mtb) help to understand Mtb resistance and to identify the potential drug target and are of significance in guiding the development of new anti-TB drugs and optimal combinations. Currently, there are many potential EPIs under study, but none of them has been used clinically for anti-TB therapy. In this article, we will provide an overview on the current development of EPIs targeting the efflux pumps of Mtb and discuss their potential clinical applications.Copyright © 2016 Elsevier B.V. and International Society of Chemotherapy. All rights reserved. KEYWORDS:
CCCP; Efflux pump inhibitor; Mycobacterium tuberculosis; Reserpine; Tuberculosis; Verapamil





lördag 28 maj 2016

Väitöskirja antibioottiresistenssistä 2016.

 Göteborgin  yliopistossa  tehty väitöskirja aiheesta : Antibioottiresistenssi miljöössä: metagenomisten tutkimusten antamaa lisätietoa.   Väitöskirjan tekijän Johan Bengtsson-Palmen väitöstilaisuus oli 26.5. 2016.

LÄHDE:
 http://hdl.handle.net/2077/41843
Bengtsson-Palme, Johan:  Antibiotic resistance in the environment: a contribution from metagenomic studies

Suomennosta tiivistelmästä  28.5. 2016

Antibioottiresistenssi  aiheuttaa vuosittain satoja tuhansia kuolemia ja sen haaroittuvainen   lisääntyminen  on saanut WHO:n tunnistamaan suuren   luokan globaalisen uhkan.  Viime vuosikymmenenä on kertynyt suuri määrä näyttöä ympäristön  olennaisesta osuudesta resistenssin progredioitumiseen.  Ulkoinen miljöö toimii ihmispatogeenien resistenssigeenien lähteenä ja samoin myös tärkeänä leviämisreittinä suoden  resistenttien bakteerien kulkeutua edelleen eri ympäristöihin ja ihmisväestöihin.

 Tässä väitöskirjassa käytetään laajan asteikon DNA-sekvenssointitekniikkaa, jotta   saadaan parempaa käsitystä niistä riskeistä, joita liittyy ympäristön antibioottiresistenssiin. Avaintehtävänä tässä prosessissa on metagenomiikkaa käyttäen määrittää kvantitatiivisesti antibioottiresitenttien geenien lukumäärä eri miljöissä. Kuitenkin yhtä tärkeänä  tehtävänä on  saada asetettua saatu tieto laajempiin asiayhteyksiin, joita ovat esimerkiksi taksonomiset tiedot, havaitut antibioottipitoisuudet ja tunnistettujen resistenssigeenien genomiset yhteydet.   

Tässä teesissä esitetään software työväline (Metaxa 2)  metagenomisten tietojen paremmaksi taxonomiseksi  analysoimiseksi ja se näyttää antavan tarkempaa taksonomista luokittelua kuin muut  työvälineet (I osatyö)
Se antaa myös  teoreettisen ennusteen 111 antibiootin  ei-tehokkaista pitoisuuksista (II osatyö) sekä  tetrasykliinille kokeellisesti määritetyn minimaalisen selektiivisen pitoisuuden (III osatyö). Edelleen  määritetään kvantitatiivisesti kahdesta miljööstä resistenssigeenit: jätevedenkäsittelylaitoksesta ( IV osatyö)  ja järvestä,  johon virtaa   lääkeainetuotannon jätettä  (V osatyö). 

 Ei ollut selvää näyttöä antibioottiresistenssigeenien  selektiosta ( valiutumisesta)  jäteveden käsittelylaitoksen  jätevedestä, mutta muilla tekijöillä  (esim hapen saatavuudella) näytti olevan paljon suurempia vaikutuksia näihin mikrobiyhteiskuntiin ja ne vaikutukset  saattavat  maskeerata  antibioottien  ja muiden samanaikaisten selektiivisten agenssien pieniä valiutumisvaikutuksia   Päinvastoin oli tilanne  järvessä, joka altistui lääkeaineteolliseen saasteeseen. Siinä oli  resistenssigeenejä ja liikkuvaa geneettistä materiaalia  monenmoista ja runsasta. 

 Lopuksi VI:ssa  osatyössä osoitettiin, että matkustaminen vaikuttaa osaltaan useiden eri luokkien antibioottien  resistenssigeenien leviämistä korkean resistenssin maiden ja Ruotsin  kesken.
Osatöissä IV- VI  määriteltiin  geneettisiä asiayhteyksiä metagenomisella  kokoonpanolla ja  osoitettiin, miten resistenssigeenit linkkiytyvät  toisiinsa  eri miljöissä. Näillä keinoilla tämä väitöskirja  antaa osaltaan tietoa antibioottiresistenssigeenien kehittymisen ja  välittymisen   riskiasetelmista ja tätä tietoa voidaan käyttää oppaana riskin määrityksessä ja käsittelykaavoissa viivästettäessä tai vähennettäessä  kliinisen resistenssin kehkeytymistä.

Abstract 
  • Antibiotic resistance accounts for hundreds of thousands of deaths annually, and its projected increase has made the WHO recognize it as a major global health threat. In the last decade, evidence has mounted suggesting that the environment plays an important role in the progression of resistance. The external environment acts as a source of resistance genes for human pathogens, but is also an important dissemination route allowing the spread of resistant bacteria between different environments and human populations.
  •  In this thesis, large-scale DNA sequencing techniques are used to gain a better understanding of the risks associated with environmental antibiotic resistance. A key task in this process is the quantification of the number of antibiotic resistance genes in different environments using metagenomics. However, equally important is to put this information into a larger perspective, by including, for example, taxonomic data, concentrations of antibiotics present, and the genomic contexts of identified resistance genes.
  • This thesis presents a software tool – Metaxa2 – for improved taxonomic analysis of shotgun metagenomic data, which is shown to give more accurate taxonomic classifications of short read data than other tools (Paper I). It also provides theoretically predicted no-effect concentrations for 111 antibiotics (Paper II), and experimentally determined minimal selective concentrations for tetracycline (Paper III). Furthermore, resistance genes are quantified in two environments suggested to pose selective conditions for resistance: sewage treatment plants (Paper IV) and a lake exposed to waste from pharmaceutical production (Paper V). There was no clear evidence for selection of antibiotic resistance genes in sewage treatment plants, however other factors such as oxygen availability seem to have much stronger effects on these microbial communities, which may mask small selective effects of antibiotics and other co-selective agents. In contrast, in the lake subjected to industrial pharmaceutical pollution, resistance genes and mobile genetic elements were both diverse and abundant.
  • Finally, Paper VI shows that travel contributes to the spread of resistance genes against several different classes of antibiotics between countries with higher resistance rates and Sweden. In Paper IV–VI, the genetic contexts of resistance genes were assessed through metagenomic assembly, showing how different resistance genes are linked to each other in different environments. Through these means, the thesis contributes knowledge about risk settings for development and transmission of antibiotic resistance genes, which can be used to guide risk assessment and management schemes to delay or reduce clinical resistance development.

torsdag 12 maj 2016

Puutiaisaivokuumeen (TBE) riskialueet Suomessa THL:n mukaan 2016

Puutiaisaivokuumeen ilmaantuvuus oli korkein Paraisten kunnan alueella sekä sairastuneiden kotikunnan että tartuntapaikkakunnan perusteella.
Tartuntojen määrä oli korkea myös Simossa sekä Pyhäjoella. Simossa ja Kemissä tartunnat keskittyvät pienelle rannikkoalueelle, jossa sijaitsevat Rytikari, Ajos, Karsikko ja Maksniemi. Pyhäjoella tartuntojen ilmaantuvuus on viiden vuoden ajalta laskettuna korkea, mutta vuosina 2014-2015 tapauksia todettiin vain yksi.
Viime vuosien aikana puutiaisaivokuumetta on ollut erittäin paljon Kotkan saaristossa (100 000 asukasta kohden yli 350), mutta myös Lappeenrannan Sammonlahdessa sekä Kuopion Maaningalla (yli 20 /100 000, kahden vuoden keskiarvo).
Tilastoista ilmenee, että Kotkan saaristossa, Kuopion Maaningalla ja Lappeenrannan Sammonlahdella valtaosa tartunnoista on vuosilta 2014-2015. Kullakin alueella puutiaiskuumetta on tuplasti enemmän kuin 2011-2013.
THL:n kartoitus kattaa vuodet 2011-2015.

fredag 19 februari 2016

Kausi-influenssa 2016 Suomssa.THL- raportti 18.2. 2016

Ajantasainen influenssakatsaus (sitaatti. otettu 19.2.  Lähde THL.fi 18.2. )


Tälle sivulle on koottu tiivistelmä influenssatilannetta koskevista ajankohtaisimmista tiedoista. Influenssakatsausta päivitetään tarvittaessa.

Tilanne Suomessa

  • Influenssakausi on edelleen käynnissä ja influenssalöydöksiä on runsaasti. Niitä on todettu kaikissa sairaanhoitopiireissä ja kaiken ikäisillä. Hengitystievirusinfektioiden seurannassa influenssapositiivisten näytteiden osuus on koholla. Seurantanäytteissä on todettu molempia influenssa A -viruksia A(H1N1)pdm09 ja A(H3N2) sekä B-virusta. Lähes kaikki ovat olleet toistaiseksi influenssa A(H1N1)pdm09 -viruksia, jotka ovat aiemmin aiheuttaneet vakavia infektioita myös nuorilla ja muuten terveillä aikuisilla toisin kuin A(H3N2) -virus.
  •  Influenssalöydöksistä 50, 48 A(H1N1)pdm09- ja kaksi A(H3N2) -virusta, on tehohoitopotilaalta. Tehopotilaista, joilla oli A(H1N1)pdm09 -infektio, 36/48 on ollut alle 65-vuotiaita ja niistä kolmanneksella (12/36) ei ollut mitään pitkäaikaissairautta. Lähes kaikki tehohoitopotilaista oli rokottamattomia.
  • Liikkeellä on myös RS-, adeno-, rino- ja koronaviruksia.
    Tartuntatautirekisteri: tapaukset vuosittain ja viikoittain (pdf 10kt)
    THL, influenssan seuranta: viikoittaiset viruslöydökset
  • Terveyskeskusten influenssakäyntimäärien perusteella influenssa-aktiivisuus on lisääntynyt lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä, suurimmassa osassa se on runsasta.
  • Influenssan käyntisyyseuranta 
  • Influenssarokotuksia annetaan vielä. Fluenz Tetra -nenäsumuterokotetta ei ole enää saatavilla kansallisessa ohjelmassa, koska sen viimeinen käyttöpäivä on mennyt.
    Terveyskeskuksissa annetuiksi kirjatut influenssarokotukset
    Influenssarokotukset
  • Talven influenssarokotteiden teho on hyvä

Kansainvälinen tilanne

Seurantaraportit

Influenssakausi Suomessa, viikot 40/2014 - 20/2015

onsdag 13 januari 2016

Melioidoosi

http://www.aljazeera.com/news/2016/01/melioidosis-disease-160112123034887.html

Research into the little-known but deadly bacterial disease melioidosis has revealed that millions of people are at threat.
Also known as Whitmore's disease, the illness is caught from skin contact, inhaling or by drinking contaminated water infected with the bacterium, Burkholderia pseudomallei.
The particularly pathogenic bacterium is commonly found in soil and water in South and Southeast Asia and northern Australia.